Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kotka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kotka. Näytä kaikki tekstit

21.9.2011

sekalaisia osa 5837

Hupsista! Blogin päivittämisessä on ollut vähän taukoa. Tästä kiittäminen on jättimäistä koulutyömääräläjää, joka ei vieläkään ole tosin loppunut (ehei sinne päinkään!)


Käväisin Kotkassa viikonloppuna, ekaa kertaa sitten meripäivien. Eli viimeiseksi mielikuvaksi Kotkasta oli jäänyt väenpaljous. Jota ei tietenkään syyskuisena viikonloppuna enää ollut. Mua alkoi itse asiassa vähän ahdistaa se, kun missään ei ollut juurikaan ihmisiä. Vietän aikani Kotkassa kaikista mieluiten porukoilla tai kavereitten luona, niin välttyy siltä kummalliselta tyhjyydeltä.



Viikonloppuna saatiin myös viimeinkin vanha sohva pois, joten olkkari ei näytä enää huonekaluvarastolta! Otin nää kuvat maanantaina, mutta sen jälkeen pinkin pöydän tilalle on ehtinyt jo vaihtua valkoinen samanlainen ja telkkari tasoineen on siirretty sohvan vastapäiselle seinälle. Jos tää nyt ei tästä hirveesti mihinkään muuttuis vähään aikaan...

kengät, laukku ja takki/second hand - farkut/Crocker - paita/Robin Hood - huivi/GT - kaulakoru/Seppälä - sateenvarjo/Linnanmäki
Sellainenkin asia muistui eilen mieleen, kuin asukuvien ottaminen, jee! Äiti osti mulle Kotkassa ton ihanan ruutupaidan, johon rakastuin niin paljon et haluisin pitää sitä koko ajan...Kiitos äiti! ♥

Mua hymyilyttää jopa aikaisina kouluaamuina!

1.8.2011

207 - Marjoja ja Meripäiviä

Keskiviikosta sunnuntaihin kului aika Kotkassa ja mökillä. Kastuin sateessa ja keräsin marjoja (no en samaan aikaan!). Kotkan meripäivät ei jää multa ikinä väliin, vaikken käy katsomassa yhtäkään tapahtumaa (ellei suurta puisto"piknikiä" voi sanoa tapahtumaksi...) ja siellä on samat kojut ynnä muu joka vuosi.

Kiireessä nappastu asukuva torstailta, kun olin lähössä kattomaan avajaisparaatia. Jenna ei ollut vielä mua kuvaamassa kun tuli vasta perjantaina perille.

Avajaisparaatia en nähnyt ihan alusta, kiitos tietöiden. Hätäisenä en tajunnut kuviakaan paljoa ottaa. Sitten vasta, kun sateenkaarilippuja alkoi näkyä, tajusin kaivaa kameran esille!

 KySeta, eli Kymenlaakson Seta

Aika pian paraatin loppumisen jälkeen alkoi sataa, ensin vähän ja sitten vähän enemmänkin. Lopulta vietettiin Katin kanssa 45 minuuttia yhdessä vaatekojussa pitämässä myrskyä, kunnes juostiin lähimmälle bussipysäkille. Heppoisella kamerallani en alkanut säätä ikuistamaan, se ois varmasti vettynyt ja poksahtanut rikki sateessa, joten tässä vähän osviittaa:


Äitin kauniista kukista sai hyvän taustan, ja mä vaan kattelen varpaitani.

Perjantaina sää oli kuitenkin jo onneks parantunut. Kuvaajakin oli saapunut paikalle, kuten saattaa huomata.

Syötiin yhet "mansikka-bananni:t"

Perjantaina syötiin ja miitattiin kavereita ja lähettiin hyvissä ajoin poies, että jaksettiin seuraavana päivänä kerätä mustikoita.


Marjoja marjoja! Kerättiin Jennan kanssa kahessa tunnissa ehkä yhteensä 4 litraa, äiti yksin samassa ajassa 8 litraa tai jotain. Onneks se lahjotti ne meille, kyllä nyt pakastin hurisee tyytyväisenä! Iskä keräs myös sieniä meille, ei varmaan uskaltanu päästää meitä ite mettään miettimään että mikä sieni nyt on syötävä ja mikä ei. Kiitos!

Haikea mökki-Jenna, kun pitää mökiltä lähteä pois.

28.12.2010

161 - Christmas & stuff

 Joulupostauksia on näkynyt ehkä enemmän kuin tarpeeksi, mutta kannanpa minäkin korteni kekoon ~

You've probably seen Christmas posts more than enough, but here's my part ~


Meidän joulukuusen alunen oli melkoisen täynnä aattona, vaikka ei meidän pitänyt saada kuin "pari lahjaa" :D

We got a lot of presents, even though we were supposed to have only a few :D


Kissojen mielestä paras asia joulussa; pahvilaatikko joka tuli meille postissa, täynnä lahjoja. Tyhjänä selvästi mielenkiintoisempi.

Best thing for cats in Christmas; a box full of presents. Though it was a lot more interesting once empty.


"Milloin syödään? Avataanko jo lahjat?"

"When will we eat? Can we open the presents already?"


Tein jotain ihan itsekin!!

I even made something myself!!


Ja meidän jouluruuat! Miksi tää näyttää jotenkin tyhjältä? Mut hyviä oli. ♥ Oon jouluruokafani, jos ens vuonna ryhdistäytyisin ja tekisin kaikki laatikot ite.

Our Christmas meal! Why does it look a little bit empty? But they tasted good. ♥ I'm a fan of Christmas food, maybe next year I make more of them myself.


Joulupäivänä pakattiin kimpsut ja kampsut ja kissat ja suunnattiin Kotkaan porukoille. Onnistuin myös hienosti jättämään sinne joululahjaksi saadun lämpövillatakin :----D Sain joululahjaksi muutakin vaatetta, suklaata, kalenterin, kirjoja jne, ja kaikki lahjat osui kyllä täysin nappiin! ♥♥♥ Pelkäsin ensin että en saa villasukkia, mutta sainpa kuitenkin, pikkaisen myöhässä!

On Christmas day we packed our stuff and cats and headed to Kotka to my parents'. I accidentally left my warm cardigan there, which I got as a present. I got also some other clothes, chocolate, calender, books etc, and all of the presents were absolutely perfect! ♥♥♥ I was afraid I wouldn't get woolsocks, but got a pair a bit late!


Käväsin tänään Katin kanssa Itäkeskuksessa. Rakastuin tohon hattuun! Ite en voi ostella nyt mitään, kun viikon päästä lähetään Berliiniin. Käyn mieluummin siellä sitten aleja läpi. :D

Went to Itäkeskus with Kati today. I fell in love with that hat! I can't buy anything atm, since we're going to Berlin after a week. I want to save money and shop there. :D

21.9.2010

120 - in Kotka

Menin heräämään 5:45, kuten aina kahdeksaan mennessä. Suihkussa tajusin, ettei meillä ole aamutunteja tänään... Joten jäi hyvin aikaa päivitellä!

I woke up at 5:45 as always when my school starts at 8. In the shower I realised that our morning lessons are cancelled....goot time to update!

Viikonloppu vietettiin Kotkassa porukoilla, nähtiin kavereita jne.

We spent the weekend at my parents' in Kotka, met friends etc.



Went to Fashion Night on Friday and met Kati at the same time! I got 2 pairs of jeans from there. ♥


Mostly teens @ Fashion Night.

Lauantaina ehittiin kierrellä kaupoissa, nähä Tinttiä ja kävästä syömässä Tai Hingissä, ihanassa Kotkan aasialaisessa ravintolassa. ♥ Ei mikään peruskiinalainen.

On Saturday we went to some stores, met with Tintti and went to eat in Tai Hing, a lovely asian restaurant in Kotka. ♥ Not your average chinese place.


Sunnuntaina vielä nähtiin vähän sukua ja sit lähettiinkin takas kotia. :D Eipä sen ihmeempää. Kotkassa on nykyään hirmu rentouttavaa käydä, tykkään. 

On Sunday we met up with relatives and then headed back home. :D I like visiting Kotka, so relaxing.

9.8.2010

101

Viiiiiiiimeinkin palattu takaisin kotiin, joka tarkoittaa päivitystauon loppumista ! Jee! En viitsi kirjoittaa kaikesta samassa postauksessa, joten jaan tämän kolmeen osaan: osa 1: Kotka & mökki, osa 2: Kuopio, osa 3: Jyväskylä.

Fiiiinally back home, that means the posting hiatus is over ! Yay! I won't write about the whole trip in one post, so I'll divide it in 3 parts: part 1: Kotka & summer cottage, part 2: Kuopio, part 3: Jyväskylä.

♥♥♥

Kotkassa oli tärkeimpänä juttuna Kotkan Meripäivät, Suomen 2. isoimmat festivaalit tms. Porukkaa siis riitti tungokseksi asti, tietenkin. Annetaan kuvien puhua:

The most important thing in Kotka was Kotkan meripäivät (or Kotka maritime festival in english), 2nd largest festival in Finland. Photos:


Vellamon katolta / From Vellamo's roof

TOFFEETA



w/ Kati & Anna


Aikaa tuli vietettyä lähinnä kävellen ja rahaa meni ruokaan ja juomaan.. Niin ja äiti osti mulle farkkurusettipannan, mutta mulla ei nyt oo kuvaa siitä, kun oon tunkenu sen tonne matkalaukkuun johonkin hehe.. Näätte kyllä!

I spent most of my time walking and I didn't buy anything except food and drinks... Oh and my mum bought a denim headbow for me, but I don't have a photo of it since it's packed in our luggage somewhere hehe... You'll see it!

Mökillä ei kauheesti tehty muuta kun syötiin ja luettiin lehtiä. Ei kyllä oltukaan siellä kun yksi yö ! Saunassa käytiin ja uima-altaassa polskimassa. :D Ei kuvia, koska olin siellä ilman meikkiä enkä muutenkaan jaksannu kuvata.

We didn't do much on summer cottage, just ate and read magazines. We didn't spend there more than a one night though! We went to sauna and swam in the pool. :D No photos, cause I was there without makeup.

  Sunnuntaina käväistiin vielä meripäiväalueella kattomassa yhtä bändiä ennen Kuopioon matkustamista..... Nimittäin Hypnoticia. Jossa pikkuveli Aaro soittaa rumpuja.

On Sunday we went to maritime festival again to see one band before going to Kuopio.....that is, Hypnotic. In which my little brother Aaro is on drums.
 

Oli hurjaa! Tai ainakin hurjan kuuma, kun aurinko paistoi ihan suoraan ja kirkkaasti päin naamaa. Lähdettiin kesken ostamaan jäätelöt. 8(

It was crazy! At least crazy hot, since the sun was shining brightly straight at us. We went to buy ice creams in the middle of the gig. 8( 

Tuon jälkeen lähdettiinkin kohti Kuopiota ! Josta kirjoitan varmaankin huomenna. Tuleekin astetta pidempi teksti sitten ~

After that we headed towards Kuopio ! I'll probably write about it tomorrow ~  

♥♥♥ 

Check out Finding Tokyo's cute giveaway here ! 

27.7.2010

100

100. merkintä OMGGG !! Omistan sen meidän eiliselle Suomenlinnan reissulle ! Oli meinaan superkivaa, minusta on ihanaa kun käydään Jennan kanssa jossain yhessä. ♥ Varsinkin, kun kumpikaan ei ollut käynyt siellä koskaan. :D Siellä oli paljon nätimpää kun ootin, kiva ois sinne muuttaa hehe.

100. post OMGGG !! I dedicate it to our yesterday's Suomenlinna trip ! It was superfun, I love going to places with Jenna. ♥ Especially when neither of us haven't been there ever :D It was a lot prettier than I expected, I'd like to live there hehe.

 
Tässä päivän asua... sanokaa mitä sanotte, mutta tykkään kun tukka on noin! Ja toi paita lihottaa.

Here's the look of the day... Say what you want, but I like my hair like that! And that top fattens me.





hehehe



Jea ! Varmasti käydään uuestaan, jos seuraavan kerran menis koko päiväksi. Tuli pikkusen väriäkin käsiin, jee ! 

Definitely going again, for a whole day next time. I got even some tan on my arms, yay !

♥♥♥

Nyt onkin odotettavissa päivitystaukoa, lähden huomenna pitkälle matkalle ! ...Okei, käydään siis mun ja Jennan porukoilla ja vielä Lauralla kylässä. Eli Kotka-Kuopio-Jyväskylä ja sit takas kotiin joskus 9.8. tienoilla kait. Meinaan kyllä tweettailla aina välillä !

Now there's going to be a break in posting, I'm going to a long trip starting tomorrow ! ...Ok, we're visiting my parents and Jenna's parents and then at Laura's. So Kotka-Kuopio-Jyväskylä and then back home 9th august or so. I'll tweet every now and then though !

7.6.2010

70

Tuntuu että nyt on syöty kakkua taas vuoden tarpeiks, huhhh....

Lähdinkin Kotkaan jo torstaina, jolloin ehdin nähdä Annaa ja Ninaa. Mukana myös Ninan mieheke.


Tehtiin teeleipää ja suklaakakkua (ei kuvassa). Tarjolla oli myös skumppaa ja viiniä (Mustan Everstin Kosto - paras nimi viinille ikinä), sekä sipsuja ja suolakeksejä.


Ja viime kesän vadelmia suoraan pakastimesta ! Nam. ♥


Seuraavana päivänä Jennakin tuli Kotkaan. Lähdettiin vähän kattelemaan maisemia, eli kävästiin Keisarillisella kalastusmajalla, kun Jenna ei moista nähtävyyttä vielä ollut nähnyt.


Kuvia tuli kyllä napsittua vain luonnosta.

Lauantai-aamuna jäätiin porukoille siks aikaa, kun muut meni kattomaan koululle juhlaa. Saatiin rauhassa laittautua, minä kihartaa tukkaa esim..... 


Ta-dah! Juhlalook. Mitäs tykkäätte ? Juu olin ottamassa asukuvaa, kun Jenna päätti tulla portaisiin haahuilemaan. :'D


Kynnet oli tässä kunnossa. Onko tarpeeks juhlavat ?

Koko juhlat meni hyvin, ja ruoka oli SU-PE-RI-A. Syötiin kummatkin Jennan kanssa ihan älyttömästi heh...


En tietenkään muistanut ottaa kuvaa kaikesta... Tarjolla oli kahta erilaista salaattia, lihapullia, porsaanfilettä, tuommosia lohirullia, perunasalaattia, patonkia...olikohan siinä kaikki. Makeina oli kahta eri kakkua (joista ei kummastakaan oo kuvia, ei tuu ekana kamera mieleen kun maailman herkullisimmat kakkupalat lautasella...), keksejä ja konvehteja ! Saatiin vielä vähän kakkua + pullo skumppaa kotiin mukaan.

♥♥♥♥♥

Sain äitiltä vaatteita, joita se on joskus ostellu aleista muttei koskaan pitäny... 4 paitaa, 2 tunikaa/mekkoa ja korkokengät ! ♥ Ihan hurjasti. :'D Esittelen niitä vähän myöhemmin !

♥♥♥♥♥

Ens viikonlopun ohjelmassa Desucon ~ Muita tulossa paikan päälle ? Kerrankin con, jossa on paaaaaljon kiinnostavia ohjelmia ! Ja Jenna on taidekujalla myymässä printtejä, pääsen sen avustajaksi :'D

♥♥♥♥♥

Ja niin, en nyt tiedä teenkö koko vastauspostausta, kun kysymyksiä on tullut vain neljä......... Ainakin lykkään sitä. Täällä saa kysyä lisää, rohkeesti vaan hei !

1.6.2010

68


Hyvää kesäkuuta JEEJEEE !

Korkokengät jalassa, näyttää edestä joltain lenkkareilta, jes.
Tänään on Wear a dress -day, josta olin aluksi aika innoissani. En enää, kun tajusin, että ei minulla niitä mekkoja oikein ole. :D Tai no, arkiseen työpäivään sopivia ainakaan. Löytyi ylppärimekkoa, vanhojentanssimekkoa, lolimekkoa etc. Heitin sitten pitkän paidan päälle, ja kuvittelen että se on mekko !


Kerrankin tykkään paljon siitä miltä tänään näytän. ♥

Ens viikonlopuks pääsee Kotkaan, jipi ! Pikkuveljen lakkiaisiin syömään kakkua. ♥♥♥ Ois kiva jos ehtis vähän kotkalaisia kavereitakin nähä siinä samassa. Mut katsotaan ~


Eiliseltä. Ilme wtf..

Juu ei ollu nyt muuta asiaa mo !

8.4.2010

45

Nyt vähän pidempää päivitystä!

Toissapäivänä porukat tuli kyläilemään, ja lähdinkin yllättäen Kotkaan pariksi yöksi. 8D Äiti ja iskä kävi vasta Budassa, niin sain sieltä tuliaisiksi paitoja! Niistä tulee kuvaa sitten kun otan ne käyttöön, en nyt yöllä jaksa.


 Tässä kuitenkin yksi paidoista, kun pidin sitä eilen. Tykkään tästä, kun se on juuri oikean pitunen ja värinen, ja saa minut näyttämään vähän kapeammalta...

Eilinen meni tosiaan hiustenleikkuussa (äidin ja mamman, sain palkaksi 40e yhteensä ♥), kakkukahvittelussa ja Emmi-Riikkaa näkiessä. Käytiin Eeärrän kanssa kahvilassa, ja ajeltiin vähän, jonka jälkeen päädyttiin mäkkäriin euron juustoille... Joissa jostain syystä kesti vähän kauan, niin saatiin hyvitykseksi odottelusta suklaapirtelöt! Eikä pienet, vaan ihan normaalikokoiset. ♥


Illalla pääsin saunaan. Miksei meillä voi olla kotona omaa saunaa... Saunomisen jälkeen kattelin ihania nettikauppoja, haluaa tilata kaikkea Japanista nyyh. 8( Voisin ihastuttaa teitä joku päivä haluan -kollaasilla!

Tänään käytiin vielä aamusella kaupoissa nopsasti, ja äiti osti mulle farkut ! Joka on loistavaa, sillä mulla oli vaan ne yhdet farkut, jotka varmasti näkyy joka kuvasta... Uusista en nyt viitsinyt ottaa kuvaa, kun ne on aika tavalliset tummat pillifarkut. 

Kun olin päässyt Kotkasta bussilla Kamppiin asti, niin käväsin ruokakaupassa ostamassa Jennan junabentoon tarvikkeita... (Jenna lähti muutamaksi päiväksi Lauran luo, niin olen ihan yksin, snif. 8< ) Ensimmäinen bento minkä olen tehnyt, joten on sen näköinenkin.


 Jaaaaa en tiiä miksi, mut blogger on sitä mieltä että tuon kuvan kuuluu olla tolleen sivuttain. Jeejee. Hyvää niskavenyttelyä tulee kun tuota tutkii!

Tänään olin vielä töissä iltavuorossa, ja sitten sinne tuli tietysti kaikki ärsyttävimmät vakkarit + lopulta joku narkkari pöllimään karkkia ja pullovettä... En uskaltanut mennä sille narkille sanomaan mitään, vaikka näin kyllä et se pölli. Ois kuitenkin alkanut huitomaan tai tökänny puukolla. Lopulta poliisisedät haki sen parempaan talteen, onneksi. En ois varmaan uskaltanut töistä lähteä jos se olis pyörinyt siinä oven liepeillä. :'D Ja turha haukkua nuorisoa, nytkin about yläastelaiset pojat soittivat ne poliisit paikalle ja kurkkivat koko ajan liikkeeseen sisään, että onko tilanne hallinnassa...kun olin siellä yksin sen sekopään kanssa. Mutta kaikki hoitui!

Ja vihdoin pääsin kotiin ! Nautiskelin yhden töihin tulleen uutuuden, Ben&Jerry's:in 'Wich:in. ♥ NAM!


Vielä jäi toinen pakastimeen huomiseksi.

En menekään huomenna kauppoihin, kuten aluksi piti, vaan vasta ensi tiistaina. Emmi-Riikka tulee Kotkasta seuraksi sillon ! Huominen menee siis kotona lagatessa. Ensi tiistain ostoslistaan kuuluu:

♠ Elumen-värinpoisto
♠ Kiharasuihke
♠ Silkkitippoja tai jotain muuta mahtavaa pidennyksien silottelijaa
♠ Ohutsiveltiminen musta kynsilakka
♠ Verhokangasta
♠ Harmaa perustoppi

Siinähän nyt onkin... Sitten vähän silmäilen kenkiä ja juhlavaatetta kevään juhliin.

Loppukevennykseksi hölmön näköinen Juulia, kun sillä jäi kieli hampaitten väliin pitkäksi aikaa... Ei oikeen vakuuttanut kun yritti sitten vihaselta näyttää.


Kovis.