25.1.2010

12


 Eilen käytiin siis siellä matkamessuilla, viivyttiin joku pari tuntia. Sain kerättyä kamalan määrän kaikkia esitteitä ja minimatkaoppaita, ja osallistuttiin tosi moneen kilpailuun. :'D Joista tuskin taaskaan voitan mitään. Ainut kaikista luennoista, esitelmistä ja näytöksistä mikä käytiin kattomassa, oli n. puolen tunnin mittainen ikebana-näytös. Täti teki ensin kivan, sitten hienon ja lopuksi ruman ikebanan. Kuva keskimmäisestä.

 

Harmitti kyllä kun ei voitu mitään tarjousmatkaa hyödyntää, mutta olipahan kiva käydä kun ilmaseksi pääsi. :D


Oon nyt katsonut 3 jaksoa 11-jaksoisesta jdramasta "1 リットル の 涙" eli eeppisesti "1 litra kyyneleitä". Ja nimi on aika osuva, tai ainakin olen nyt suunnilleen noin paljon ehtinyt itkeä kolmen jakson aikana...

Ideana siis on, että päähenkilö, 15-vuotias tyttö, sairastuu parantumattomaan tautiin, jossa lihakset rappeutuvat, samaa menoa sitten puhekyky lähtee jne. Odotin että tää sarja olisi ollut jotenkin superkliseinen, mutta onnistuukin olemaan ihan aidosti surullinen. Siis edelleen näiden kolmen ensimmäisen jakson perusteella.


Ja ilmeisistä syistä meikkasin vasta tuon jakson katsomisen jälkeen, mullahan on taas tänään iltavuoro töissä. Onneksi alkaa tää kuu olla lopuillaan, rahat on pikkasen vähissä. :'D Vaikkakin vähän helpotti, kun sain eilen 20e tukan leikkaamisesta. ♥

Ja tämännäköistä tänään. Vähän tylsä.

3 kommenttia:

  1. MIKÄ IHME TOI YKS KUVA ON! XDDDDD;;;;;;

    VastaaPoista
  2. Ainii ja tajusin etten voi ottaa säästötililtä enää yhtään rahaa, koska jos otan enemmän kun kerran, mulla menee se joku vitun palvelumaksu... Toivottavasti en oo ottanu enempää kun kerran tässä kuussa. 8) Vittu. Eli mulla on kolme euroo jälellä. XDDDDD Eiku viis koska laukussa on kaks!

    VastaaPoista