Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatteet. Näytä kaikki tekstit

27.1.2013

Treeneistä

Aattelin, että on korkea aika kirjotella vähän tarkemmin mun liikkumisesta. Miten, milloin ja kuinka paljon. Ja samalla mun treenivaatetuksesta. 


Perusviikkoon kuuluu tällä hetkellä pari-kolme kertaa salia ja yksi kappale jokaista lempparijumppaa. Koitan myös yhden välipäivän aina pitää viikkoon.

Ehdottomat lempparitunnit on bodycombat ja bodyattack. Niitä vetäisin varmasti useamman viikkoon, jos niitä vain menis meidän salilla hyvään aikaan ja hyvillä ohjaajilla muuten kuin kerran viikossa. Ihan hyvä siis, ettei mene, kyseessä kuitenkin tosi rankat tunnit, varsinkin attack.

Näitten kahden superin lisäksi käyn myös kerran viikossa bodystepissä, bodypumpissa, bodybalancessa, cxworxissa ja rpm:ssä.

Kaikki edellämainitut tunnit on Uusi-Seelantilaisen Les Millsin kehittelemiä tunteja, joissa tietty ohjelma vaihtuu 3kk välein.

Paljasvarpainen balance-asu.

Alkuviikkoon kuuluu yks tunti bodybalancea ja muutoin salilla käyntiä. Oon välillä ton balancen jättäny välistä, kun se ei oo vauhdikasta, ei syke nouse ja hiki lennä...nyt oon taas tsempannu ja ottanu sen mukaan, koska tiedän kyllä ettei koko ajan voi vetää täysillä ja kroppa tarvii sitä venyttelyä ja muuta. Balancen jälkeen on ihanan rauhottunu olo.

Balance on myös ainut näistä tunneista, joihin pitää raahata huppari mukaan, muuten iskee kylmä loppurentoutuksessa! En myöskään pikkushortseissa siellä hillu.

Salitreenistä ei nyt oo sen enempää sanottavaa, kovasti koitan isompia painoja saada käyttöön koko ajan.

Keskiviikkoisin oon pitäny välipäivää, koska torstaisin on edessä bodystep ja bodycombat. Rankka combo! Step ei oo mikään huippukiva tällä hetkellä, mutta käyn silti. Combattiin taas ihastuin ensikokeilulla, potkiminen ja hakkaaminen on vaan niin kivaa! Varsinkin rankan työpäivän jälkeen, kun pääsee vähän purkamaan paineita.

Hiljattain ostin noi käsisiteetkin, tukee ranteita kivasti ja jotenkin saa paremmin voimaa lyönteihin. Ja onhan ne kans hyvän näköset.... Cooleja taistelushortseja mulla ei toistaseks ole, vaan vedän noilla pikkushortseilla molemmat tunnit. Toi kyseinen perustoppi on mun lemppari, mulla on niitä kaks mustana ja yks semmosena..marjapuuron värisenä.

Perjantaisin on tullu käytyä cxworxissa, 30min keskivartalotreenissä. Ois parempi, jos tää ois jossain alkuviikossa, että sais yhistettyä saliin.. Mut ei voi saada kaikkea. Perjantaisin ei muutoin jaksa mitään isoa treeniä, kun on toi torstain tupla alla ja lauantai edessä.


Lauantai on ehkä mun lempparipäivä treenien osalta: pääsee kolmelle ihanalle tunnille! Ensin bodyattackiin hyppimään ja juoksemaan ihan hulluna, sit bodypumppiin nostelemaan painoja ja lopuksi rpm:ään polkemaan kuntopyörää! Attack jännittää ihan joka kerta, koska se nyt vaan on niin rankka. Sykkeet korkeimmalla näistä tunneista. Pumppia voi hyvin säädellä ite painojen kanssa, siinä toki koitan saada isompaa painoa käyttöön. Aiemmin spinning ei oo uponnut, mut toi rpm on nyt noussu yheks lempparitunneista! Sitä en tosin joka viikko mee, on tossa kahessakin tunnissa jo tekemistä.

Attackissa pakollisena on juoksukengät, muuten en pärjää. Samoin pienet shortsit ja toppi, tolla tunnilla tulee oikeesti kuuma! En ehi pumppiin vaihella vaatetusta kun pitää ne kaikki painot kerätä. Noita samoja shortseja mulla on kolmet eri väreissä. Rpm:ään jos meen niin vaihdan aina housut pitempiin, en tykkää jos kuntopyörän satula hinkkaa reisiin hyi.

Sunnuntait pitäis ottaa kevyesti, aattelin tässä pienelle kävelylle mennä mutta that's it.

Näistä laskettuna ryhmäliikuntaa tulee 7 eri tuntia jonka päälle salit, kävelyt, satunnaiset uinnit ynnä muut. Viikossa liikuntaa yhteensä tulee suunnilleen 10 tuntia!

11.11.2012

muutto

Heippa!

Muutettiin tossa viikko sitten HOAS:in kämpästä pois. Jenna bloggasikin jo uudesta kodista täällä, mutta tietenkin teen oman merkinnän myös!

HOAS:in kämppä oli meidän eka yhteinen koti. Asuttiin siinä yli kolme vuotta! Ja ollaan muututtu sinä aikana todella, todella paljon kummatkin. Tuntuu tällä hetkellä ihan oudolta, että ehittiin asua siinä niin kauan. Se tuntu aina niin väliaikaselta, kun tiesi että on pakko muuttaa pois kun on opiskelut opiskeltu. Sen sijaan tää asunto tuntuu ihan eri tavalla kodilta, paljon enemmän omalta. Vaikka ihan samalla tavalla asutaan vuokralla nytkin.....

Muutettiin muutamia neliöitä pienempään, viime vuonna valmistuneessa talossa sijaitsevaan asuntoon. Edelleen ollaan Espoon keskuksessa...koska sali. Ennen aina aateltiin et pois täältä heti kun mahollista. Nyt salilla käynti on niin iso osa elämää, että koin suurta ahdistusta siitä että piti ees miettiä uutta salia muuton takia. Onneksi ei lopulta ollu sille tarvetta, vaan itse asiassa asutaan nyt vaan lähempänä salia!

Nyt niihin kuviin:

Kodin sydän. Kompakti, mut ihan tarpeeks iso meille kahdelle! Tykkään esim astianpesukoneesta - ja siitä että kaikki on ihanan uutta ja siistiä.





Makkarista tykkään ihan hurjasti! Toiselle puolelle jää rivistö vaatekaappeja. Täällä on ihanasti enemmän tilaa vaatteille kuin edellisessä kämpässä.


 Kylppäri, jossa ei tarvi kärsiä niistä kamalista muovimatoista ja -seinistä, kuin siellä HOAS-kämpässä. Huh! Tykkään tosta tummasta lattiasta todellllla paljon.

 Tämän verran tällä kertaa. Olkkarista laitan kuvia varmaankin vasta sitten, kun siellä on sohva... Muutenkin on vähän kamaa levällään siellä sun täällä, mut kyllä se tästä nyt!

Loppuun vielä viimeisimpiä shoppailuja. Urheilukaupoista, kuinkas muutenkaan...


Shortseja tarvii aina, niin ostin sit samantien kahdet perusshortsit. Tän pitempiä ei kannata Bodyattackissa käyttää, jos meinasi selvitä hengissä. Kivan tärähtäny kuva muutes!

Inhosin tätä kun näin ekan kerran. Eilen haalin sen alennustangosta onneni kukkuloilla, enkä millään malttais oottaa että pääsen sen kanssa huomenna salille! Millekään paljon pomppimista sisältävälle tunnille tää toppi ei käy, ellei halua jatkuvasti olla esittelemässä mahaa. Pumppiin ja salille siis. Ja zumba, cxworx..? Kyllä tälle löytyy käyttöä!

13.10.2012

Urheiluostoksia

Heippa!

Mulla on vähän ongelmia tän blogin kanssa - en oikein tiedä, mistä tänne kirjoittelisin. Liikuntainnostuksen myötä on aika pitkälti muuttunu arki... Aiemmin ajattelin, etten viitsi noista mun liikkumisista hirveesti kirjottaa, mutta nykyään se on jo niin iso osa elämää, että alkaa valua tänne puolellekin enemmän. Varsinkin, kun esiteltävät shoppailutkin ois tätä nykyä aika pitkälti urheilukaupoista hehe.
Uusimmat shortsit, ostettu tänään! Kengät pari viikkoa vanhat. Molemmat ostettu BodyAttackia ajatellen...

Ohjaaja on huutanut attack-tunneilla, että juoksukengät pitää olla. Ostin sit juoksukengät ihan vaan niitä tunteja varten, nää on mun uudet beibit. ♥ Näitä en vie ulos likaantumaan!

Meillä alkoi taas liikuntakisa töissä tän kuun alussa. Jokaisella on oma tuntitavoite per viikko, ja kaikki omaan tavoitteeseen päässeet saa palkinnon. Mun tavoite on 10 tuntia viikossa.... Viime viikolla meni tuosta yli, varmaan tälläkin viikolla. Ja hyvä niin! (Huom äiti, syön nykyään myös paljon enemmän kuin ennen urheilua. Ennen kuin sanot mitään. Jenna voi todistaa.)

On edelleenkin ihan kummallista, miten oon innostunu liikkumaan niin paljon, kun vertaa esimerkiksi vuoden takaiseen. Parempi harrastus se on kuin koneella istuminen. Ja parasta vastapainoa sille, kun oon töissä kuitenkin koneen ääressä sen 8 tuntia päivästä.

HAHAHA. Kyllä noi lihakset tästä vielä kasvaa. Ainakin yritys on kova.

Mulla on tyyli muuttunu pikkuhiljaa tässä kans.. Oon lähes joka päivä menossa salille, useana päivänä vieläpä suoraan töistä. En viiti niinä päivinä meikata, kun pitäis siinä välissä pestä meikit veke ja menee hankalaks piilolinssien kanssa ja ÄH! Eli enpä oo tässä pahemmin meikkaillu enää. En itse asiassa muista, millon mulla ois viimeks ollu "kunnolla" meikkiä naamassa. Iho kiittää, se on pysyny paljon paremmassa kunnossa. Tähän vaikuttaa toki myös se, etten oo vetäny herkkuja juurikaan. 



Omg, pari asukuvaa! Ylempi on keskiviikolta, oli ihanan kirpsakka syysilma! Alempi on tältä päivältä, ostin ton paidan tänään. Ollaan nyt shoppailtu vähän enempi kun on jopa rahaa siihen... Opiskelija-aikoina ei viittinyt ees avokadoja ostaa. Tänäänkin ostettiin uudet urheilushortsit kummallekin ja muutamia paitoja. Saliharrastuksen sivuvaikutuksena vuoden vanhat vaatteet on isoja säkkejä.

Ens viikolla investoin uuteen puhelimeen, jolloin mun on helpompi tunkea blogiinkin kaikkea kun voin päivittää suoraan puhelimesta ja ottaa sillä kuvia. Kameraa kun ei muista ottaa koskaan edes mukaan mihinkään. Enkä usko, että sen puhelimen kameran laadulla ja tän meidän vanhan digikameran laadulla on ees kovin suurta eroa... Sitä odotellessa siis!

27.7.2012

Kaisu ♥ liikunta



Oon saattanut pari kertaa kertoa täälläkin mun liikuntainnostuksesta. Jotain, jota kaks vuotta sit en ois voinu kuvitellakaan.. Vaikka salijäsenyys on ollu takataskussa jo vuoden, tossa kevään aikana sain superinnostuksen ja aloin ramppaamaan ryhmäliikuntatunneilla. Aiemminkin mainitussa työpaikan liikuntakisassa sijoituin lopulta kolmanneksi, 73 tunnin liikunnalla kahdessa kuukaudessa.

Liikuntakisa loppu, innostus jäi. Tällä hetkellä pyrin liikkumaan viikossa vähintään 7 tuntia. Hyvin ehtii vähän enemmänkin vaikka käy töissä, jos ei käytännössä omista ollenkaan sosiaalista elämää!

Heiaheia on mulla kovemmassa käytössä ku facebook

Onneks oon saanu myös Jennan houkuteltua tähän mukaan, on seuraa sekä itse salilla että urheilukaupoissa.. On tulluki rampattua niissä urheilukaupoissa vähän enemmänkin, mun on pitäny ostella uutta treenivaatetta ku aiemmat jää isoks! Ja muutenkin ku nyt liikkuu noin paljon, täytyy tietty olla enemmänki ku yhet shortsit ja pari toppia että on joka päivälle puhasta vaatetta..

Kaivoin täältä blogin uumenista pari kuvaa vähän vertailtavaks. Suurin osa muutoksiin on varmastikin ollu ruokavaliossa, kahdessa ensimmäisessä kuvassa oon vielä lihansyöjä ja lappasin paljon herkkuja naamaan (Makuuni-työntekijän ilmaset karkkiedut...). Ehkä liikkumisellakin on osansa. Viimeinen kuva on otettu tänään.





Heinäkuu 2012

23.7.2012

paidat ja siili


Oltiin vähän kaupungilla pyörimässä eilen, käytiin kahvilla ja syömässä (ravintolassa piti ottaa kuvia, muistin vasta ku olin syönu jo) ja vähäsen vaatekaupoissakin. Tätä toppia oon himoinnu jonkun aikaa, ja aika kauan jo jotain samantyyppistä.


Mun mielestä voi hyvin pitää ihan näin, vilposempi kesäasu (ihanku tänä kesänä ois siihen tarvetta...). Töihin sitte toinen toppi alle ettei kyljykset paista kaikelle kansalle.


Toinen eilisen löytö, erittäin tyylikäs viiksipaita! 


Ylemmistä kuvistakin ehkä näki jo, että sivusiili on tehny comebackin! Tykkään taas tosi paljon ♥ Muu tukka saa toistaseks kasvaa, mut joku tasapitkä ois ihan liian tylsä niin nipsasin ton sitte.

1.4.2012

Kahvilamättö

Moikka!

Mun oli tarkotus eilen mennä Bodypumpiin, mutta myöhästyin kun en osannu kattoa kelloa oikein. Kostoksi menin sit RPM-tunnille, joka on siis sisäpyöräilytunti... Spinningiä inhoavana arvelin että joku virhe tuli nyt tehtyä, kun ohjaaja totes tunnin alkuun että nyt on rankka tunti edessä ja säännöllisesti tolla tunnilla käyvät katto vähän säälivästi ensikertalaisiksi ilmoittautuneita. Oon ylpeä että selvisin hengissä, vannoin että makaan sit sohvalla loppupäivän.

Jostain sain energiat takasin ja päätettiinkin lähteä käväsemään Helsingissä.


Meidän isoin peili on tällä hetkellä makuuhuoneessa. Pitäiskö mun tehdä jonkunlainen kotipostaus? Jennan blogissa on pari kuvaa meidän olkkarin tämänhetkisestä ulkoasusta, mutta koko kodista vois tehdä jonkunlaisen postauksen?


Näin käy kun tuulee asukuvien ottamishetkellä.


Päällä eilen kengät:H&M, farkut:Nudie, laukku:Lindex, paita ja huivi:Ginatricot, takki:Newyorker, lapaset äitin tekemät.

Oon pitäny nyt noita farkkuja jatkuvasti, vois toki ostaa uusia. Ehkä ens kuussa. Tällä hetkellä pitää kyllä laittaa rahaa säästöön takuuvuokraa ja muuttokuluja varten, meillä on muutto todennäkösesti tossa ens syksynä/syystalvena. 


Miitattiin Sini kahvilassa käynnin merkeissä, samalla palautettiin sen Doctror Who kausi 5 -boksi ja vastaanotettiin eka kausi Torchwoodia. Kuvassa mun ja Jennan kahvilamätöt: jääteetä, cappuccinoa, suklaavanukasta ja lasi vettä hehe.


@Sanomatalon Wayne's. Paras Wayne's mun mielestä, tykkään noista ikkunanvierussohvista.

Muistitteko eilen Earth Hourin? Meillä meni se niin et käytiin nukkumaan joskus 21:20... Ei osaa ihminen pysyä hereillä ku koko kämppä on pimeenä?

Kohta lähetään pakkasta uhmaten käymään vähän kirppiksillä, ainakin Valtterissa. En ookaan käyny siellä toooosi pitkään aikaan! Odotan tekeväni suuria löytöjä.

24.3.2012

Luottopaidat

Tärkeintä vaatekaapissa heti hyvien housujen jälkeen: Luottopaita. Tai pari. Sellainen paita, jonka voi vetästä päälle millon vaan ja aina on hyvä fiilis ja valmis lähtemään johonkin. Vaatekriisin pelastaja.

Mun molemmat luotto-t-paidat on Carlingsin miesten paitoja. Joka tilanteen musta peruspaita ja ~special~ musta-valko-harmaa-raidallinen paita rintataskulla. Aika villiä.



Nää kummatkin toki näyttäis paremmalta mun päällä, jos omistaisin pienemmät boobsit. Mut minkäs teet! Nää on rentoja ja mukavia päällä, löllyn näiden mukavuudessa ankeitten päivien läpi. Tulispa jo sellaset säät ettei tarvis heittää aina villatakkia/hupparia/takkia/kaikkia edellisiä tohon päälle.

4.3.2012

Maailman rumin villapaita

Ostin jokunen aika sitten neulepaidan tyylikkäästä muotiliikkeestä nimeltään Tarjoustalo. Tää oli taas näitä "AAAA tää on niin RUMA et pakko saada!!!" -ostoksia. 


Ton koiran sieluttoman läpitunkeva katse... Aika creepy! Moni varmaan luulee että pidän tota ihan tosissani, mut mitäpä siitä.

I SEE YOOOOUUUUU....
Päivän asu -kuva! Josta näkee jotain! Oon pitäny jatkuvasti tota takki/huivi/laukku -comboa, koska ne nyt vaan on kaikki tosi kivoja. Jätin myös talvikengät eteiseen ja vetäsin jalkaani lenkkarit, enkä edes liukastunu kertaakaan. Se on kevät nyt!


Oli tarkotus mennä johonkin kahvilaan istumaan ja piirtelemään. Kierreltiin aikamme ettimässä sopivaa kahvilaa, mutta kaikki oli joko kiinni tai niin täyteen ahdettuja, ettei ois mahtunu kaivamaan lehtiötä laukusta. Parempi onni ens kerralla... Tultiin sit kotiin kattomaan Doctor Whota, se korvaa aika paljon.


Nää kaunokaiset oottelee tällä hetkellä teiden sulamista jopa Espoossa. Keskustassa vois tepastella näillä jo ihan hyvin, mut täällä maaseudulla kävellään vielä melkeen umpihangessa, hehhe. Kyseessä siis tekonahkaa by H&M.

31.1.2012

sekalaisia vol x

Voi tätä postaustahtia! Yritän nyt ottaa itteäni niskasta kiinni ja tahdittaa tän vähintäänkin samaan kun mun mun salikäynnit: 2-3 kertaa viikossa. Promise!

Tammikuu on lopussa, oho. Mulla on menny aika tosi nopeesti nyt, kun oon harjotellut työyhteisöön sopeutumista ja niitä ite töitäkin siihen päälle hehe. Tunnen oppineeni paljon jo tän ekan kuukauden aikana - vielä 4 jäljellä. Siis tätä harjotteluaikaa. Kohtahan oon jo ihan ammattilainen, joka lienee koko jutun tarkotuskin...


Sini oli kylässä lauantaista sunnuntaihin. Syötiin tortilloja, katottiin telkkaria ja unohettiin ottaa valokuvia. Oh well, ens kerralla sitten. Tykkään hirveesti kun meillä käy ihmisiä kylässä, oon vaan liian laiska pyytämään ketään, hups! Miittasin Siniä tänäänkin, otin siltä lainaan Dr. Who -dvd-boksin. 


Eilen näytin tältä. Joo, tää oli parhaiten onnistunu kuva. En oo käyttäny tota jakkua varmaan vuoteen, vois ottaa aktiivisempaan käyttöön! 


Sen sijaan tänään mentiin tällä. Hyvin basicia. Mut toisaalta, mitä sitä tohon enempää. Paitsi paidan ois voinu silittää.

Ja koska tässä postauksessa ei ole muutenkaan päätä eikä häntää, voin vielä mainita että katoin tossa toissapäivänä Etelä-Korealaisen lesboelokuvan. Jep. Daughters of Club Bilitis kertoo kolmen eri sukupolven lesbojen elämästä nykypäivän Seoulissa. Luulen saaneeni aika hyvän käsityksen yleisestä Etelä-Korealaisten suhtautumisesta lesbouteen... Harmi, että leffa kesti vain tunnin, siinä olisi ollut ainesta enempäänkin. Jos kiinnostaa katsoa, niin youtubesta löytyy enkkuteksteillä!

17.1.2012

putkilo


Käytiin eilen vähän shoppailemassa ja Jenna osti mulle Monkista tämmösen neuleasian. Putkilo, jossa on käsille reiät. Valahtaneiden käsiaukkojen liivi? Aivan sama miksi sitä sanoo, oon ihastunu kyseiseen vaatekappaleeseen kovasti. Onneks Jenna pakotti mut ottamaan tän punasen, koska muuten oisin varmasti päätyny taas tummansiniseen. Tai harmaaseen, joka oli kolmas värivaihtoehto.

Oon huomannu et mulla on vähän paha tapa ostaa kausittain paljon samaa väriä. Punaseen oon juurikin sen takia kyllästyny, kun ostin sitä joskus koko ajan. Nyt mulla on ihan pari punasta vaatetta. Saman ovat kokeneet musta, harmaa ja tummansininen.


Halusin tukkaan taas vähän piristystä, joten leikkelin etutukkaa ronskisti lyhyemmäks. Tukasta tuli samalla yllättäen tyttömäisempi. Oman tukan ite leikkaamisessa on muuten se etu, että voi leikata millon haluaa eikä tarvi varata aikoja. Ite oon nyt viime aikoina trimmaillu tukkaa n. kuukauden välein, oon siis säästänyt suuret summat rahaa kun en oo kiikuttanu niitä kampaajalle...

Nyt pääsenkin jo sänkyyn loikomaan - vetäsin tällä kertaa salilla kunnon raivotreenit. Terveisin en varmasti ole hikoillut koskaan ennen niin paljon.

9.1.2012

bodari

Hups, on pitäny kirjotella tänne vaik mitä, mut en oo muistanu ottaa kuvia mistään. Esim. viikonloppuna tein vegaanisia pullia ja sämpylöitä, niistä tuli hyviä. Niin hyviä, et unohin ottaa kuvia ennenku ne oli kaikki syöty..

Mua on myös pitäny kiireisenä työssäoppimisen alkaminen. Alotin siis viime tiistaina, eli tänään lähti käyntiin eka täysi viikko. Ja oon tykänny! Tottakai näin aluks tulee hirveesti uutta infoa koko ajan ja oon ollu työpäivien jälkeen ihan kuittina vaikken oo juuri mitään tehnykään. Mutta, tää on lähteny rullaamaan ja mulla on hyvä fiilis tosta paikasta!

awkward
Oon ensimmäistä kertaa elämässäni oikeesti innostunut liikunnasta. Niinpä oon yrittäny ettiä nyt lähiaikoina itelleni hyviä mutta suht halpoja salivaatteita, kun oon hikoillut siellä milloin milläkin kaapista löytyneellä rätillä. Tänään marssin ihan urheiluliikkeeseen(täysin tuntemattomia paikkoja ennestään) ja aloin selailla rekkejä. Ja kuinkas ollakaan, löysin täydelliset liikuntavaatteet viimeisistä alerytkyistä! Miesten "shortsit" ja naisten futispaita. Kelpaa! Varsinkin, kun hintaa kummallekin vaatekappaleelle oli siunaantunut 4,90 €.

Oon käyny kesästä asti salilla epäsäännöllisesti, vähän miten sattuu. Nyt oon yrittäny liikkua semmosen kolme kertaa viikossa. Eikä se mulla vielä ainakaan missään juuri näy, mut pakko myöntää, mulla on parempi olla.

kuva we♥it

30.12.2011

harmaavarpunen

Lähettiin tänään käväsemään Sellossa. Kattelemaan aleja, kuten ilmeisesti kaikki muutkin Espoossa asuvat! Ja kuten tyypillistä; ostin kolme ei-alennettua tuotetta ja jopa yhen joka oli alessa. 


Ostin viimeinkin luonnonkosmetiikkaa - Dr. Hauschkan meikkivoiteen. Vaaleimman sävyn. Kuvista huomaa, että sen tarvinkin... Eli alan tästä lähtien haisemaan yrteiltä, toivottavasti iho paranee samalla.


Tajusin vähän aikaa sitten, etten oo aikoihin ostanu itelleni mitään mustia vaatteita! Ennen mulla oli kaikki mustaa, nyt kaappi pursuilee harmaata... Ja nyt mun silmään kaikki harmaa näyttää tosi tylsältä. Korjasin asian ostamalla mustan perus-t-paidan, mustan perushupparin ja mustat kotihousut.

Joo, kotihousut. Oon nyt ostanu niin kireitä sopivia farkkuja, ettei niillä löhöäminen sohvalla onnistu. Joten ostin peruscollegepökät, semmosia mitä kaikki pitää nykyään muuallakin kun neljän seinän sisällä. Mä en siihen aio ryhtyä, korkeintaan roskat kehtaan viedä ne jalassa.

huivi/GT - takki & t-paita/H&M - farkut/Nudie - laukku/Monki - kengät/Puma - huppari mun abihuppari - lapaset äitin tekemät ♥

Jaa vuosi vaihtuu? Todennäköisesti juhlin uutta vuotta syömällä ja löhöämällä sohvalla ja koneen ääressä uudet kotipöksyt jalassa. Ja mahdollisesti raapustan jonkun asteista henkilökohtaista 2011-postausta, vaikka niistä meinaa jo koko blogosfääri mennä jumiin!

13.12.2011

farkut 1

Änkeydyin viime torstaina Carlingsin -30% -aleen metsästämään uusia farkkuja. Kysyin rohkeasti myyjältä apua ja myyjätär heittikin mun syliin kymmenisen paria farkkuja, joiden kanssa pääsin hikoilemaan sovituskoppiin. 

Pitkällisen hikoilun, hyppimisen ja hammastenkiristelyn jälkeen löysin voittajat. Eli menin ostamaan kahdet farkut. Kun nyt halvalla sai. Opiskelijabudjetti kiittää jne.

Mun piti kirjottaa näistä vasta sitten kun oon saanu kuvia kummistakin farkuista päällä, mutta olkoot. Suomen talven kuvausolosuhteet + halpa kamera = suttua.



Wranglerin Jess:it. Mun ekat korkeevyötäröiset housut. Piilottaa mahan ja jenkkikset. Venytin näitten vyötäröä istumalla muutaman tunnin luennolla, hehe. 


Asustetumpi versio hahaha. En kyllä usko että tuun hirveesti pitämään mitään paidan helmoja noitten farkkujen sisällä, tuntuu kummalliselta eikä näytä kovin hyvältä tällä kropalla...

8.12.2011

Kalakukkomaan keilaajamestari

Hups viikko takana ilman päivitystä! Kerrotaanpas vaikka siitä Kuopion reissusta, niih! Kuvatuin tapahtuma reissulla oli keilaamassa käyminen, jonka hävisin rankasti...


Tässä vaiheessa oltiin vasta menossa keilahallille päin, oon ihan voitonvarma... Ja näin jonkun söpön koiran tuolla tiellä.

Kanniskelen tota palloa ku jotain vauvaa
Jennan taidonnäyte
Ja mun...
Okei en ees ihmettele miks hävisin.
 Mulla meni toi pelaaminen aluks aika hyvin, sit ei niinkään... En kyllä oo aikoihin pelannu. Eikä ollu meistä kukaan muukaan, köhköh...

Muuten ei tolta matkalta kuvamateriaalia juuri ookaan. Eikä nyt mitään kovin ihmeellistä tehtykään - käytiin kaupungilla ja pubissa, nähtiin Jennan sukulaisia, käytiin syömässä ulkona, shoppailtiin jne. Ostin uuden hatun, joka on samanlainen kun se mun musta villahattu(jota pidän lähes aina), koska edellinen jäi menomatkalla junaan.

Jenna vakavana ja keskittyneenä kirjottamassa ystäväkirjaan.
Junamatka takasinpäin meni jotenkin tosi nopsaan! 5 tuntia tuntui korkeintaan parilta tunnilta. Ei niinkään pitkältä ajalta. Mä tykkään istua siellä työskentelyhytissä, eipä oo kukaan kakara rääkymässä siinä vieressä ja voi paremmin jutella ja jopa puhua ihan puhelimeen! Otetaan se kahen hengen koppero aina jos pystyy, ku se ei kuitenkaan maksa ekstraa.

Bonuksena vielä lähdenpäs-koululle-tekemään-koulutehtäviä-vapaapäivänä-asu. En oo toooosi pitkään aikaan käyttäny tota harmaata lörppäpaitaa, ku en oo saanu sitä oikein yhisteltyä mihinkään. Mut tänäänpä livahti päälle jee!


Lupasin tänään itelleni että saan uudet farkut jos saan noi kouluhommat tehtyä, ja näinhän kävi. Korjasin parempaan talteen Carlingsilta 2 paria farkkuja, kun siellä oli kaikesta -30% hehe... Venytän toisia käyttökuntoon dataamalla ja syömällä joulutorttuja, näätte ne sit!