Näytetään tekstit, joissa on tunniste kengät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kengät. Näytä kaikki tekstit

27.1.2013

Treeneistä

Aattelin, että on korkea aika kirjotella vähän tarkemmin mun liikkumisesta. Miten, milloin ja kuinka paljon. Ja samalla mun treenivaatetuksesta. 


Perusviikkoon kuuluu tällä hetkellä pari-kolme kertaa salia ja yksi kappale jokaista lempparijumppaa. Koitan myös yhden välipäivän aina pitää viikkoon.

Ehdottomat lempparitunnit on bodycombat ja bodyattack. Niitä vetäisin varmasti useamman viikkoon, jos niitä vain menis meidän salilla hyvään aikaan ja hyvillä ohjaajilla muuten kuin kerran viikossa. Ihan hyvä siis, ettei mene, kyseessä kuitenkin tosi rankat tunnit, varsinkin attack.

Näitten kahden superin lisäksi käyn myös kerran viikossa bodystepissä, bodypumpissa, bodybalancessa, cxworxissa ja rpm:ssä.

Kaikki edellämainitut tunnit on Uusi-Seelantilaisen Les Millsin kehittelemiä tunteja, joissa tietty ohjelma vaihtuu 3kk välein.

Paljasvarpainen balance-asu.

Alkuviikkoon kuuluu yks tunti bodybalancea ja muutoin salilla käyntiä. Oon välillä ton balancen jättäny välistä, kun se ei oo vauhdikasta, ei syke nouse ja hiki lennä...nyt oon taas tsempannu ja ottanu sen mukaan, koska tiedän kyllä ettei koko ajan voi vetää täysillä ja kroppa tarvii sitä venyttelyä ja muuta. Balancen jälkeen on ihanan rauhottunu olo.

Balance on myös ainut näistä tunneista, joihin pitää raahata huppari mukaan, muuten iskee kylmä loppurentoutuksessa! En myöskään pikkushortseissa siellä hillu.

Salitreenistä ei nyt oo sen enempää sanottavaa, kovasti koitan isompia painoja saada käyttöön koko ajan.

Keskiviikkoisin oon pitäny välipäivää, koska torstaisin on edessä bodystep ja bodycombat. Rankka combo! Step ei oo mikään huippukiva tällä hetkellä, mutta käyn silti. Combattiin taas ihastuin ensikokeilulla, potkiminen ja hakkaaminen on vaan niin kivaa! Varsinkin rankan työpäivän jälkeen, kun pääsee vähän purkamaan paineita.

Hiljattain ostin noi käsisiteetkin, tukee ranteita kivasti ja jotenkin saa paremmin voimaa lyönteihin. Ja onhan ne kans hyvän näköset.... Cooleja taistelushortseja mulla ei toistaseks ole, vaan vedän noilla pikkushortseilla molemmat tunnit. Toi kyseinen perustoppi on mun lemppari, mulla on niitä kaks mustana ja yks semmosena..marjapuuron värisenä.

Perjantaisin on tullu käytyä cxworxissa, 30min keskivartalotreenissä. Ois parempi, jos tää ois jossain alkuviikossa, että sais yhistettyä saliin.. Mut ei voi saada kaikkea. Perjantaisin ei muutoin jaksa mitään isoa treeniä, kun on toi torstain tupla alla ja lauantai edessä.


Lauantai on ehkä mun lempparipäivä treenien osalta: pääsee kolmelle ihanalle tunnille! Ensin bodyattackiin hyppimään ja juoksemaan ihan hulluna, sit bodypumppiin nostelemaan painoja ja lopuksi rpm:ään polkemaan kuntopyörää! Attack jännittää ihan joka kerta, koska se nyt vaan on niin rankka. Sykkeet korkeimmalla näistä tunneista. Pumppia voi hyvin säädellä ite painojen kanssa, siinä toki koitan saada isompaa painoa käyttöön. Aiemmin spinning ei oo uponnut, mut toi rpm on nyt noussu yheks lempparitunneista! Sitä en tosin joka viikko mee, on tossa kahessakin tunnissa jo tekemistä.

Attackissa pakollisena on juoksukengät, muuten en pärjää. Samoin pienet shortsit ja toppi, tolla tunnilla tulee oikeesti kuuma! En ehi pumppiin vaihella vaatetusta kun pitää ne kaikki painot kerätä. Noita samoja shortseja mulla on kolmet eri väreissä. Rpm:ään jos meen niin vaihdan aina housut pitempiin, en tykkää jos kuntopyörän satula hinkkaa reisiin hyi.

Sunnuntait pitäis ottaa kevyesti, aattelin tässä pienelle kävelylle mennä mutta that's it.

Näistä laskettuna ryhmäliikuntaa tulee 7 eri tuntia jonka päälle salit, kävelyt, satunnaiset uinnit ynnä muut. Viikossa liikuntaa yhteensä tulee suunnilleen 10 tuntia!

20.1.2013

kuviii

Parin kuukauden bloggaamattomuuden voi kuitata kuvaspämmillä, eikö?


Jenna lämmittelee.

Uppsalassa joulun alla firman pikkujoulujen merkeissä.


Pikkujoululook - korkkarit ja kaikki!

Juuliasta on tullu vähän vanha kissa. Ei oo enää niin äkänen...


Meiän joulupöytä. 100% vegaani, tietty.


Joulukuusi kiinnostaa Juuliaa. 



Cupcakeja Niia's cupcakes:ista. NAM


Töihin lähössä joku aamu.


Jenna ja eläinkaupan koira, joka ei pysyny paikallaan niin et ois saanu siitä jonkulaisen kuvankin.


Matkalla töihin... aika väsyneen näkösenä.


Jenna ihmettelemässä, miten meidän sohva kootaan... Kiva oli saada se vihdoin 2kk odottelun jälkeen.


Työlook. RAKASTAN tota paitaa ah ah ♥


Olivia rentoutuu...



Ostin toiset samanlaiset kengät, koska ne on niin hyvät ja oli alessa. Ehkä joskus hommaan vielä eri värissä nää samat...


Pihvi rakastaa pahvilaatikoita ja pelkää kuollakseen imuria. Järkytys oli suuri, kun sille selvis että tossa muoveissa tosiaan on uus imuri...



 Tänään!

Anteeksi ja kiitos lukijoille. Oon ollut vähän hukassa tän blogin kanssa, mutta jatkan sekalaisella päiväkirjamaisella tyylillä enkä jaksa nyt stressata sitä, mikä mun blogin "teema" mahtaa olla tai mistä tänne kirjotan. Blogin pitämiseksi ei ihan riitä toi sivupalkissa päivittyvä instagram, köh köh..

13.10.2012

Urheiluostoksia

Heippa!

Mulla on vähän ongelmia tän blogin kanssa - en oikein tiedä, mistä tänne kirjoittelisin. Liikuntainnostuksen myötä on aika pitkälti muuttunu arki... Aiemmin ajattelin, etten viitsi noista mun liikkumisista hirveesti kirjottaa, mutta nykyään se on jo niin iso osa elämää, että alkaa valua tänne puolellekin enemmän. Varsinkin, kun esiteltävät shoppailutkin ois tätä nykyä aika pitkälti urheilukaupoista hehe.
Uusimmat shortsit, ostettu tänään! Kengät pari viikkoa vanhat. Molemmat ostettu BodyAttackia ajatellen...

Ohjaaja on huutanut attack-tunneilla, että juoksukengät pitää olla. Ostin sit juoksukengät ihan vaan niitä tunteja varten, nää on mun uudet beibit. ♥ Näitä en vie ulos likaantumaan!

Meillä alkoi taas liikuntakisa töissä tän kuun alussa. Jokaisella on oma tuntitavoite per viikko, ja kaikki omaan tavoitteeseen päässeet saa palkinnon. Mun tavoite on 10 tuntia viikossa.... Viime viikolla meni tuosta yli, varmaan tälläkin viikolla. Ja hyvä niin! (Huom äiti, syön nykyään myös paljon enemmän kuin ennen urheilua. Ennen kuin sanot mitään. Jenna voi todistaa.)

On edelleenkin ihan kummallista, miten oon innostunu liikkumaan niin paljon, kun vertaa esimerkiksi vuoden takaiseen. Parempi harrastus se on kuin koneella istuminen. Ja parasta vastapainoa sille, kun oon töissä kuitenkin koneen ääressä sen 8 tuntia päivästä.

HAHAHA. Kyllä noi lihakset tästä vielä kasvaa. Ainakin yritys on kova.

Mulla on tyyli muuttunu pikkuhiljaa tässä kans.. Oon lähes joka päivä menossa salille, useana päivänä vieläpä suoraan töistä. En viiti niinä päivinä meikata, kun pitäis siinä välissä pestä meikit veke ja menee hankalaks piilolinssien kanssa ja ÄH! Eli enpä oo tässä pahemmin meikkaillu enää. En itse asiassa muista, millon mulla ois viimeks ollu "kunnolla" meikkiä naamassa. Iho kiittää, se on pysyny paljon paremmassa kunnossa. Tähän vaikuttaa toki myös se, etten oo vetäny herkkuja juurikaan. 



Omg, pari asukuvaa! Ylempi on keskiviikolta, oli ihanan kirpsakka syysilma! Alempi on tältä päivältä, ostin ton paidan tänään. Ollaan nyt shoppailtu vähän enempi kun on jopa rahaa siihen... Opiskelija-aikoina ei viittinyt ees avokadoja ostaa. Tänäänkin ostettiin uudet urheilushortsit kummallekin ja muutamia paitoja. Saliharrastuksen sivuvaikutuksena vuoden vanhat vaatteet on isoja säkkejä.

Ens viikolla investoin uuteen puhelimeen, jolloin mun on helpompi tunkea blogiinkin kaikkea kun voin päivittää suoraan puhelimesta ja ottaa sillä kuvia. Kameraa kun ei muista ottaa koskaan edes mukaan mihinkään. Enkä usko, että sen puhelimen kameran laadulla ja tän meidän vanhan digikameran laadulla on ees kovin suurta eroa... Sitä odotellessa siis!

4.3.2012

Maailman rumin villapaita

Ostin jokunen aika sitten neulepaidan tyylikkäästä muotiliikkeestä nimeltään Tarjoustalo. Tää oli taas näitä "AAAA tää on niin RUMA et pakko saada!!!" -ostoksia. 


Ton koiran sieluttoman läpitunkeva katse... Aika creepy! Moni varmaan luulee että pidän tota ihan tosissani, mut mitäpä siitä.

I SEE YOOOOUUUUU....
Päivän asu -kuva! Josta näkee jotain! Oon pitäny jatkuvasti tota takki/huivi/laukku -comboa, koska ne nyt vaan on kaikki tosi kivoja. Jätin myös talvikengät eteiseen ja vetäsin jalkaani lenkkarit, enkä edes liukastunu kertaakaan. Se on kevät nyt!


Oli tarkotus mennä johonkin kahvilaan istumaan ja piirtelemään. Kierreltiin aikamme ettimässä sopivaa kahvilaa, mutta kaikki oli joko kiinni tai niin täyteen ahdettuja, ettei ois mahtunu kaivamaan lehtiötä laukusta. Parempi onni ens kerralla... Tultiin sit kotiin kattomaan Doctor Whota, se korvaa aika paljon.


Nää kaunokaiset oottelee tällä hetkellä teiden sulamista jopa Espoossa. Keskustassa vois tepastella näillä jo ihan hyvin, mut täällä maaseudulla kävellään vielä melkeen umpihangessa, hehhe. Kyseessä siis tekonahkaa by H&M.

13.6.2011

193 - hiusmuutos nro 258784

Nää viimiset kuumat päivät ennen tätä kylmäaaltoa oon ollu lähinnä töissä. Ärsyttää tuhlata siellä kaunista säätä, varsinkin kun siellä saa olla lähinnä yksikseen... Ja lauantaina vietettiin pitkä aika vaihtamalla järjestystä, sisätiloissa ofc. Ei pääse paljon iho ruskettumaan tällä menolla! Vaihtunutta järjestystä voi katsastella täällä.

Tänään meinasin, että mentäis Korkeasaareen, mutta ei sit päästy lopulta Selloa pidemmälle. Ihan hyvä vaan, kun sit alkoikin satamaan ihan kunnolla, kun tultiin kotia...


Naminam.


Mun shoppailut rajottu tällä kertaa melonintuoksusiin kosteuspyyhkeisiin... Jenna sen sijaan löys itelleen shortsit.


Viihdytin itteeni ottamalla kuvia sillä aikaa, kun Jenna oli sovittamassa jättikasaa vaatteita. Oli kylmä ulkona liikkuessa vaikka oli pitkät farkut ja jakku... Noi kengät on uudet, sain ne Jennalta etukäteisenä synttärilahjana. :D


Niissä on vähän korkoakin jee!

Joku ehkä jo tajusi, että mun tukka on muuttunut - taas. Sakset viuhtoi ja tukkaväri..värjäsi. Värjäsi vähän eri väriseks kylläkin kun aattelin, mistähän toi kaikki punasuus tuli...? Nyt ajattelin pistää sakset vähäks aikaa hyllylle ja antaa tän kasvaa. Hetken ainakin, muuten mulla ei oo kohta enää mitään leikattavaa jälellä!


SUMMARY IN ENGLISH:
  • Was supposed to go to zoo today, but only went to mall. And all I got was melon scent wet wipes. Jenna bought shorts.
  • Outfit of the day and new shoes I got as an early birthday present, love them!
  • Cut and dyed my hair. It wasn't supposed to get that red.. And now I'm not cutting it for a while.

4.4.2011

179 - Cats, great music and rain

EIlen kävin Miian luona moikkaamassa Mashaa (ja Miiaa myös vähän).

Yesterday I went to Miia's to see Masha (and Miia too, a bit).


Viime näkemällä Masha vietti koko aikansa sängyn alla, mutta tällä kertaa pääsin leikkimään ja rapsuttelemaan! Yksi ihanimmista kissoista mitä oon koskaan tavannut. :D

When I last saw Masha, she spent the whole time under the bed. This time I got to play with her and pet her! One of the loveliest cats I've ever met. :D

Pari asukuvaa:

Two outfits:


Tää oli lauantaina kun käväsin vähän Helsingissä pyörimässä itekseni. Meinasin sovitella enemmänkin vaatteita mutta en sit jaksanutkaan :D Tuolla kopissa ei mahtunu ottamaan päästä varpaisiin -kuvaa, anteeksi. 8(

This is from Saturday when I went to Helsinki by myself. I was going to try out lots of clothes but then didn't. :D That fitting room was too small to take a full body photo, sorry. 8(


Ja tältä päivältä!

And from today!

Vähän shoppailuja:

And little bit of shopping:


Pari Tegan and Sara -levyä! Ostin lauantaina ton If it was you:n, ja tänään tuli postissa the Con...jota en todellakaan vielä odottanut! Tilasin sen perjantaina huuto.netin kautta mutta en voinut vielä maksaa sitä silloin, vaan maksoin sen lauantai-aamuna. Levy oli kuitenkin lähetetty minulle jo perjantaina, joten tuli postissa tänään :DD Voi tätä onnea! ♥

Two Tegan and Sara albums! I bought If it was you on Saturday, and got today the Con in mail...which I wasn't still expecting! I ordered it on Friday, but couldn't pay it before Saturday morning. Anyway the album was sent to me already on Friday so it came today :DD Oh the happiness! ♥


Kaikki (ainakin täällä päin asuvat) ovat varmasti huomanneet, miten märkä keli nyt on ollut. Päätin suojautua märkyyttä ja harmautta vastaan pirteillä kumisaappailla jotka bongasin Seppälästä hintaan 15e! Edelliset kirkkaanpunaiset saappaat päästivät jo vettä sisään, joten oli todellakin uusien aika. :D

Everyone (at least of you who live somewhere near) have noticed how wet the weathers have been. I decided to fight the greyness and wetness with a new pair of rubber boots which I got from Seppälä for 15e! My previous bright red boots were already letting some water inside so it was really a time to get a new pair. :D

6.2.2011

169 - deco and high high heels

Käytin eilen parisen tuntia pienten asioiden ja pikaliiman parissa koristellen puhelintani... Ei nyt tullu mikään decomestaruuden riemuvoitto, mutta toi oli eka kerta kun decosin puhelintani tai ylipäänsä MITÄÄN. :D

Yesterday I used couple of hours with small things and glue, decorating my phone... It didn't come out as the most perfect deco in the world, but it was my first time decoing my phone or ANYTHING. :D


buttons & bling : Sinelli, flowers and chocolate bars : Luca

I know it's not the greatest photo either but you'll get the idea 8D;

Käytiin perjantaina Ruoholahden Warehousessa "kattelemassa". Ja eihän siitä pelkällä katselulla selvitty tietenkään....

On Friday we went to Warehouse in Ruoholahti just to look around. And I of course didn't get away just looking...


Ostin nämä vaatimattomat korkokengät 19 eurolla itselleni! ♥ Mulla ei oo varmaan ikinä ollu noin korkeita korkoja, mutta en voinu niitä sinne kauppaankaan jättää. :D Nyt mulla onkin jo kahdet kengät odottelemassa jäitten ja lumien sulamista...

I bought this fancy pair of shoes for 19 euros! ♥ I think I've never had this high heels, but I just couldn't leave them in the store. :D Now I have two pairs of shoes waiting ice and snow to melt...

9.12.2010

155 - got some new shoes

Oon unohtanut totaalisesti esitellä mun talvikengät jotka sain jonkun aikaa sitten... eli Aleksi13:sta saappaat!

I've totally forgotten to show off my new winterboots I got some time ago... They're from Aleksi13!


Näissä oli normaalihinta 100e mut sillä aleksin kortilla sai 30e alennusta! Noi on lämpimät ja tuntuu pitävän hyvin liukkaallakin. ♥

The price was 100e but there was a 30e discount with aleksi's clubcard! They're warm and not slippery on ice. ♥

Tänään hommasin toiset kengät:

I bought another pair of shoes today:


Nää on tosi hyvät jalassa! Hintakaan ei päätä huimaa, kustansivat nimittäin 9 euroa. XD En sitten tiedä kauanko nuo kestää ehjänä, tosin alkuperäinen hinta oli 49e.

These feel so good on! The price isn't too painful, they cost 9 euros. XD I don't know how long they will last, but the real price was 49 euros.

Sain myös hommattua joululahjoja, onneksi. ♥ Vielä pari ja sit ne on kaikki ostettu! Menee aika pienellä budjetilla tänä vuonna, kun koitan säästää Berliiniä varten mahdollisimman paljon :---D

I also bought some Christmas presents, luckily. ♥ Only a few and then I've got them all! My present budget is kinda low this year, I'm trying to save money for Berlin as much as possible :---D

20 - A band/artist not many people know of, but you think should.
Seileen. Oon niin onnellinen että oon nähny nää livenä, vaikka ne soittikin vaan 3 biisiä. Täytyy sanoa, että yltää yhdeksi lemppareista.

Seileen. I'm so happy I've seen them perform, though it was only 3 songs. I must say that they're one of my favorites.
 

22.10.2010

133 - purikura & new stuff

07 - A photo of yourself, not taken by you.

Miia otti tän sillon kun kävin ostamassa ton pipon Cawaii:sta! Ja meinaan koko ajan alkaa nauramaan, ilmekin sen mukainen :---D

Miia took this the day I bought that beanie from Cawaii! I'm about to laugh, and my expression shows it too :---D

Eilen hengasin Viivin kanssa, käytiin mm. purikurassa. Halusin sinne kun kuulin et siellä ois Halloween-taustoja ja koristelukrääsää ♥___♥

Yesterday I hung out with Viivi, we went to take purikuras. I wanted to go there cause I heard there would be Halloween-backgrounds and stuff ♥__♥


  
Mun lempparit :-------D

My favs :------D


Äiti osti mulle Kotkassa uudet kengät! Luulis noitten kestävän kasassa. On yllättävän lämpösetkin!

Mum bought new shoes to me in Kotka! I think they're going to stay in shape. And they're surprisingly warm too!

8.9.2010

115 - shopping shopping

Pikapäivitystä uusimmista ostoksista:

Small update of my newest shoppings:


Headbow: Seppälä
Top: H&M
Cardigan: GinaTricot
Boots: Andiamo


Nää saappaat on ihan unelma, kun mahtuu farkkujenkin lahkeet noihin sisälle ah. ♥

These boots are perfect, I can even wear them with trousers. ♥


Menin myös ostamaan ton villatakin mustana, koska se nyt on niin ihana. :D ♥ Eilen lähti mukaan kans Accesorizelta tommone iso rusettisormus.

I also bought the cardigan in black, because I love iit :D ♥ Yesterday I bought that huge bow-ring from Accesorize.


Ja loppuun random vessapeilikuva koulusta päivältä x !

Aaand a random toiletmirrorphoto from school from a day x !