29.10.2012

Lisbon

Perjantaina herätyskello pärähti soimaan iloisesti klo 02:30. Kamala aika herätä... Mutta sen perusteella jaksoi nousta, kun tiesi että edessä on jonkun ikävän sijasta aamulento kohti Lissabonia.

Saatiin töistä lentolippuja, eikä kaikki voitu kerralla lähteä niin meillä oli kolmen hengen pikkuporukka. Mitä pienempi porukka, sen helpompi päättää mitä tehdään, milloin ja missä! En henkilökohtasesti välitä isolla porukalla reissuun lähtemisestä.

Perjantaina oltiinkin jo hyvissä ajoin perillä, jolloin koko päivä jäi aikaa tekemiselle ja näkemiselle.



Perjantaina sää vaihteli radikaalisti, välillä paistoi nätisti aurinko ja tuli kuuma t-paidassakin, sit iski ihan tyhjästä rankkasateen niskaan!


Näkymä hotellihuoneen parvekkeelta. Hieno, joskaan ei ihan niin hieno kuin meidän hotellihuoneesta Istanbulissa.


Pyykit kuivumassa. ♥





Huonossa hotellivalaistuksessa otettu ilta-asu. Siellä ei iltasin ollu mitenkään turhan lämmintä, tuli noissa vähän vilu.


Hotellin Rooftop Bar ja suhteellisen hämärät Laura ja Riikka drinksujensa ääressä. Paremmin näkyy taustalla olevat happamat saksalaiset turistit... Enkä tietenkään tajunnu ottaa yhtäkään kuvaa näköalasta.



Pari auringonlaskukuvaa vielä loppuun!

Ei oikeestaan varsinaisesti tehty tuolla juuri mitään, istuskeltiin oluella tai kahvilla tai syömässä, käveltiin vähän ympäriinsä ja ajeltiin turistibussilla kiertelemässä vähän kauempia paikkoja. Koska en oo kova tuliaishamstraaja, toin pelkästään pari pulloa viiniä ja itelleni syys/talvikengät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti